
Musiikinalan liitot ja muusikot vetoavat poikkeuksellisen vahvasti ja yhteisrintamassa radioihin kotimaisen musiikin puolesta koronakriisin keskellä.
Monen iskelmä- ja tanssitähdenkin jakama vetoomus kerää parhaillaan satoja allekirjoituksia addressit.com-sivustolla. Voit allekirjoittaa sen tästä.
Vetoomuksessa ”esittävät taiteilijat, musiikintekijät, säveltäjät, sanoittajat, sovittajat ja musiikkialan yhtiöt” vetoavat Ylen ja kaupallisten radiokanavien ohjelmasisällöistä päättäviin.
→ Lue myös: Artistien hätähuuto – taloudellinen katastrofi uhkaa: ”Mistä rahat elättää perheitämme?”
Vetoomuksen sanoma on selkeä:
”Painottakaa kotimaisen musiikin esittämistä toistaiseksi”
Vetoomuksessa todetaan, että koronaviruksen aiheuttaman inhimillisen kriisin myötä musiikkialalta on vedetty matto alta – elävään musiikkiin perustuva ansainta on peruutettu.
”Tulot katosivat, mutta elinkustannusmenot jatkavat juoksuaan. Radiosoitoista kertyvillä tekijänoikeuskorvauksilla on suuri merkitys musiikkialalle. Näissä poikkeusoloissa on perusteltua suunnata tekijänoikeuskorvauksia mahdollisimman paljon kotimaahan. Se olisi teiltä ansiokas ja ymmärrystä osoittava kädenojennus sekä tulevaisuuteen katsova päätös.”
”Selvennykseksi: kotimaisella musiikilla tarkoitamme kotimaisten esittäjien esittämää kotimaisten tekijöiden säveltämää ja sanoittamaa musiikkia. Esityskieli ei ole ratkaisevaa. Vanhemman, alkuperältään ulkomaisen musiikin suhteen pyydämme, että käyttäisitte kotimaisten esittäjien tallenteita.”
”Päätöksellänne on suuri merkitys kotimaiselle musiikkialalle.”
→ Lue myös: Päivittyvä lista koronaperuutuksista: kaikki tapahtumat ja tanssit Suomessa on peruttu
[eafl id=”27065″ name=”Viaplay” text=”Katso leffoja ja sarjoja Viaplaysta 2 viikkoa ilmaiseksi, ilman sitoutumista. Klikkaa heti!”]
[eafl id=”27063″ name=”VitaePro” text=”Mahtava VitaePro-tutustumistarjous – kokeile nyt puoleen hintaan”]
[eafl id=”27064″ name=”Seiska” text=”Seiskan synttäritarjous! Seiska nyt alkaen vain 2,49 €/nro. Valitse omasi kuudesta erilaisesta tarjouksesta !”]
[eafl id=”25092″ name=”Nextory” text=”Äänikirjat ovat jättihitti. Kuuntele nyt 14 päivää ilmaiseksi ja tutustu Nextoryn valtavan valikoimaan. Ei sitoutumisaikaa. Klikkaa ja kokeile!”]











