Tangokuningatar Charlotta Saari hoikistui helmikuusta heinäkuuhun jo 15 kiloa.
Vuoden 2023 tangokuningatar Charlotta Saari, 25, on tehnyt vajaan puolen vuoden aikana suuren elämäntapamuutoksen. Tulokset näkyvät niin omassa olossa kuin vaa’allakin: painoa on pudonnut 15 kiloa.
Saari julkaisi sosiaalisessa mediassa videon, jossa hän näyttää lähtötilanteensa ja nykyhetken samoissa vaatteissa ja samassa paikassa.
”En siis ikinä koskaan ajatellut julkaisevani tällaista videota. Otin tuon ensimmäisen klipin itkuani niellen itselleni muistutukseksi, mistä lähdin liikkeelle. Olin päättänyt, että nyt loppuu tää paha olo”, Charlotta päivitti.
”Tänään kuvasin tuon jälkimmäisen, kun ilokseni huomasin -15 kg hävinneen. Samat vaatteet, sama paikka… Tämä on myös aika vaikeaa julkaista, koska en kestä katsoa tuota lähtötilannetta. Mutta jos vaikka joku samojen fiilisten kanssa kamppaileva saa tästä jotain, niin antaa nyt sitten mennä.”
”Jälkimmäinen klippi on kuitenkin pirteämpi ja en oikein meinaa uskoakaan, että olen siinä nyt.”
Charlotta kertoo tehneensä elämäntaparemonttia vajaan puolen vuoden ajan.
”Tavoitteita löytyy toki edelleen, mutta tää matka on ollut jo nyt minulle tosi merkittävä.”
Päivittäinen liikunta toi muutoksen
Tanssiin.fi:lle Charlotta kertoo, että ratkaisevin muutos oli lisätä liikuntaa jokaiseen päivään.
”Suurin muutos oli se, että lisäsin joka päivään liikuntaa ja vähensin roskaruokaa ja sellaista napostelua tosi paljon.”
Tangokuningattaren päivittäiseen ohjelmaan kuuluu useiden kilometrien kävelylenkki. Lisäksi hän käy säännöllisesti kuntosalilla.
”Vähintään 4–6 km lenkki päivään, sitten pari kertaa viikkoon kuntosalilla, jossa olen tehnyt sellaista rasvanpoltto-ohjelmaa, jossa treenataan koko kroppa kerralla. Tykästyin myös kuntoportaisiin, sielläkin olen pyrkinyt käymään viikoittain.”
Lue myös: Charlotta Saari ja Pasi Flodström ajautuivat välirikkoon – näin ystävyys palautui
Kalorilaskuri avasi silmät
Saari kertoo, että suurin yksittäinen oivallus oli opetella seuraamaan syötyjen ja kulutettujen kalorien määrää.
Ja toki isoin asia on varmasti, että olen pitäny tkylmästi kirjaa siitä, että varmasti kulutan enemmän mitä syön. Käytän sellasta kalorilaskurisovellusta. Sen avulla vasta oikeasti hahmotin paljonko syödä onnistuakseen”, Charlotta selittää.
Hän painottaa, ettei kyse ole mistään ihmekonstista.
”Mitään ruokaohjelmaa minulla ei ollut, eikä muitakaan valmennuksia. Haluankin painottaa, että olen ihan tavis näissä asioissa, enkä osaa sanoa mikä on oikea tai väärä tapa muutokseen. Nuo toimi minulla!”
Charlotta huomauttaa myös, ettei käyttänyt painonpudotukseen lääkkeitä.
”Viimeiset viisi vuotta olin päästänyt itseni rapakuntoon”
Charlotta kertoo olleensa aina liikunnallinen, mutta viime vuosina kunto oli päässyt heikkenemään.
”Olen ollut aina hyvin liikunnallinen ihminen, mutta viimeiset viisi vuotta ennen tätä muutosmatkaa olin päästäny itseni rapakuntoon. Tuli sitten viimeinen niitti tuossa alkuvuodesta, että nyt loppuu ja haluan tästä olosta eroon.”
Muutoksen tärkein tavoite ei ollut pelkkä ulkonäkö.
”Ensinnäkin voida paremmin ja kyllä myös näyttää hyvinvoivalta.”
Lue myös: Tangokuningatar myy kotiaan: ”Ei oo käytössä kulunut” – kuvat
Herkut eivät kadonneet kokonaan
Saari kertoo, ettei halunnut rakentaa elämäntapamuutosta tiukkojen kieltojen varaan.
”En ole kieltänyt itseltäni mitään ruokia, koska se ei kauas vie. Mutta olen löytänyt kohtuuden ja jos tulee herkuteltua – mikä elämään kuuluu – niin osaan pitää sen nykyään tasapainossa.”
Ruokavaliotaan hän kuvailee selvästi terveellisemmäksi.
”Olen syönyt monipuolisemmin puhtaampaa ruokaa ja korvannut välillä joitain asioita vähäkalorisemmilla jutuilla, esimerkkinä vaikkapa aamupalojen juustot vaihdoin kevyempiin ja majoneesit sekä kastikkeet kreikkalaiseen jugurttiin mausteineen. Ne säästävät yllättävän paljon päivän kaloreita, mutta eivät vie pois mitään hyviä makuja.”
Vaikeinta oli aloittaa
Charlotta Saari kertoo, että kaikkein suurin haaste oli ottaa ensimmäinen askel.
”Minulle vaikeinta oli nimenomaan se aloitus, mutta kun pääsi vauhtiin ja huomasin olossa ja ulkonäössä pikkuhiljaa muutosta, se toi lisää motivaatiota jatkaa.”
Vähitellen myös arjen tavat muuttuivat pysyvästi.
”Oli hieno huomata se, että en enää tarttunut helposti vaikka sipsipussiin ja jäänyt paikoilleen makaamaan, vaan sain opetettua itelleni uudet tavat, joista on nyt tullut jo normaali rutiini, eikä pelkkä pakkopulla päivään.”
Lue myös: Charlotta Saari rakastaa tanssia Raminsa kanssa: ”Minua saa hakea parketille keikoillakin”
”Peiliin katsoessa ei enää ahdista”
Painonpudotuksen lisäksi Saari kertoo saaneensa paljon muutakin.
”Olen saanut kyllä energiaa ja itsevarmuutta lisää. Olen iloisempi, kun vaatteet istuu paremmin ja peiliin katsoessa ei enää ahdista.”
Vaikka 15 kilon pudotus on merkittävä saavutus, matka ei ole hänen mukaansa vielä ohi.
”Tavoitteita kyllä löytyy edelleen, mutta tämä on jo merkittävä etappi minulle ja tästä on hyvä jatkaa terveempää elämää.”
Katso Charlotta Saaren keikat tästä.











