Tanssiin.fi

Charlotta Saari

Charlotta saari | keikat ja tanssit | tanssiin Fi

Charlotta Saari on tangokuningatar 2023.

Lapualainen, vuonna 2001 syntynyt Charlotta on laulanut koko pienen ikänsä. 

”Keikkaillut ja esiintynyt olen noin 7-vuotiaasta saakka pienemmistä tilaisuuksista suuriin konserttisaleihin. Olen keikkailut tanssilavoilla, konserteissa, tapahtumissa ja kaikenlaisissa tilaisuuksissa satunnaisten kokoonpanojen solistina ja esiintynyt ja laulanut myös kesäteatterissa.”

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY

Charlotta on Tangonuori 2016. Lisäksi hän voitti Loistava Laulaja -kilpailun 2023 ja on kisaillut myös tv:ssä The Voice Kids -ohjelmassa. Tangoilla hän kisasi ennen voittooaan kahdesti, vuosina 2019 ja 2022.

”Rakastan laulamista ja haluan tehdä työtä sen eteen, jotta esiintymisestä tulisi elämäntyö. Haluan olla viihdyttämässä tanssilavoilla ja muilla estradeilla ja olla mukana ylläpitämässä tanssimusiikin asemaa”, tangokuningatar vakuuttaa.

”Haluan tuoda nuorta energiaa lavoille ja osoittaa, että nuoremmatkin osaavat tulkita tangoa.”

Charlotta saari | keikat ja tanssit | tanssiin Fi
Charlotta Saari ja Pasi Flodström ovat vuoden 2023 tangokuninkaalliset.

Charlotta meni naimisiin Rami Loukolan kanssa elokuussa 2022. Kihlat he vaihtoivat 2019.

Nuoren parin rakkaus syttyi 2017, kun Charlotta esiintyi Seinäjoki Areenalla järjestetyssä ulkotapahtumassa, johon järjestäjä oli hankkinut hänelle säestäjäksi Rami Loukolan. Samana kesänä Loukola säesti Saarta voitokkaan tangokilpailun jälkeen. Musiikki yhdisti nuoria ja ystävyys muuttui rakkaudeksi.

Charlotta ja Rami ovat keikkailleet ja levyttäneetkin yhdessä. Tangokuningatar sanoo, että on iso apu, kun rakas aviomies on samalla alalla ja ymmärtää, mitä työ vaatii.

Lue myös: Charlotta Saari viettää ensimmäistä hääpäiväänsä – rakkauskuvat julki

MAINOS
MAINOS PÄÄTTYY
Charlotta saari | keikat ja tanssit | tanssiin Fi
Ibiscus-orkesteri.

Avioparin yhteiselo jatkuu myös keikkarintamalla, sillä Charlotta kiertää Ibiscus-orkesterin kanssa. Jackpot-yhtyeessäkin musisoinut Rami soittaa tangokuningattaeren orkesterissa koskettimia.

Ibiscus-orkesteri: Rami Loukola – koskettimet, laulu | Topi Raussi – kitarat, laulu | Antti Samuelsson – basso, laulu | Jyrki Iivanainen – rummut, laulu.


KEIKAT

01.09.2026–02.09.2026
Baltic Princess
Turku
05.09.2026
Ilveskasino
Kuopio
06.09.2026
Tanssilava Riutta, Charlotta Saari & Rami Loukola duo
Riihimäki
12.09.2026
Kiinni
26.09.2026
Ulvilan ns-talo (duo)
Ulvila
27.09.2026
Yksityistilaisuus
Seinäjoki
02.10.2026
Kiinni
04.10.2026
Elimäen-Vilppulan NS
Kouvola
08.10.2026
Wanha Mestari SJK
Seinäjoki
10.10.2026
Yksityistilaisuus
Lapua
11.10.2026
Ylistaron Ylipään Nuorisoseurantalo (duo)
Seinäjoki
16.10.2026
Rientola, Turku
Turku
17.10.2026
Ravintola Punainen Kukko
Pori
19.10.2026
kiinni
31.10.2026
Härmän Kylpylä
Ylihärmä - Kauhava
13.11.2026
Yksityistilaisuus
Lappeenranta
15.11.2026
Baltic Princess
Turku
21.11.2026
Anssin Jussin Areena - Joulukonsertti
Ylihärmä - Kauhava
27.11.2026
Sokos Hotel Lakeus Matador - duo
Seinäjoki
28.11.2026
Hotelli Korpilampi
Espoo

Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.