
Antti Railio, 40, on seinäjokelainen laulaja ja yksi tunnetuimmista tämän vuoden tangofinalisteista.
Antti voitti The Voice of Finland -kilpailun 2013. Hän on aiemmin kisannut myös Idolsissa, ja hänet on nähty muun muassa Raskasta joulua -kiertueilla.
Railio vaikutti power metal -yhtye Celestyssä vuosina 2003-09. Viime aikoina hän esittänyt myös kevyempää, suomenkielistä musiikkia. Iskelmää aina rakastanut laulaja on lähdössä kesällä tanssilavoillekin keikkailemaan, kuten Tanssiin.fi vastikään uutisoi.
Antin taustalla tanssikeikoilla soittaa oma orkesteri nimeltä Tulikaste.
Lue myös: Video: näin sujuu Voice-voittajalta tanssikeikka – Antti Railiolle oma orkesteri
Antti Railio: ”Olen valmis tangon haasteisiin”
Railion ensimmäinen oma pitkäsoitto Vieras maa julkaistiin 2014. Artistin neljäs studioalbumi Haaveista hulluuteen julkaistiin lokakuussa 2024 ja levyä juhlistettiin myös konserttisalikiertueella.
”Koin olevani valmis tangon haasteisiin, ja lisäksi haluan kehittää itseäni laulajana sekä esiintyjänä”, Antti aprikoi osallistumistaan Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailuun.
Lue myös: Näin sujuu hevitähdeltä tango – Antti Railio ”kaivoi uskalluksen osallistua” kisaan
Tanssiin.fi esittelee kaikki Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailun finalistit. Haastattelut on tehty yhteistyössä Tangomarkkinoiden kanssa. Vuoden 2025 tangokruunuja jahtaa kahdeksan laulajaa: neljä kuningatarehdokasta ja neljä kuningaskandidaattia.

Mukana ovat Sussu Hakko, 40, Laihia, Hanna Hirvonen, 43, Kajaani, Tytti Pihlajamäki, 23, Huittinen ja Jonna Pirttijoki, 38, Tuomikylä, Kyösti Lindeman, 21, Alajärvi, Antti Railio, 41, Nurmo, Veeti Tikkanen, 21, Helsinki ja Markku Uhlbäck, 42, Kuopio.
Uudet tangokuninkaalliset kruunataan Seinäjoella lauantaina 12. heinäkuuta 2025.
Laulukilpailun finaalissa tuomaristo valitsee finalisteista 2 kuningatar- ja 2 kuningaskokelasta superfinaaliin, joista yleisö äänestää vuoden 2025 tangokuningattaren sekä tangokuninkaan.
Vielä ei ole tiedossa, kuinka Ylellä nähtävän suoran tv-finaalin yleisöäänestys suoritetaan.
Lue myös: Tangomarkkinoiden finalistit paljastuivat – monet tutut nimet jatkavat Seinäjoelle
ADHD, masennus ja ylipaino vaivoina
Antti on ollut elämänsä käänteistä ja myös sairauksistaan hyvin avoin.
ADHD:takin sairastava Railio on julkisesti kertonut kärsineensä jo varhaisnuoruudestaan saakka kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä.
Hän on vuosien ajan kärsinyt myös vakavasta masennuksesta sekä paniikkihäiriöstä. Taustalla on ollut isältä saatua geeniperimää sekä koulukiusatuksi joutumista.
Lue myös: Burnoutin kärsinyt Antti Railio paikastaan tangofinaalissa: ”Sain tehdä kunniaa Olavi Virralle”
Antti paljasti tangomittelön semifinaalissa toukokuussa käyneensä läpi rankan alkuvuoden.
”Kärsin burnoutin. Pohdin sairaalasta päästyäni, että pitää repäistä kunnolla”, Antti perusteli päätöstään lähteä nyt tangokisaan mukaan.
”Sairaalloinen ylipaino on ollut rasitteena aikuisikäni”
Antti kävi toukokuussa myös lihavuusleikkauksessa, missä kolme neljäsosaa hänen mahalaukustaan poistettiin ja ohutsuoli ohitettiin. Laulaja halusi päästä eroon tunnesyömisestä ja laihtua.
”Kuten suurin osa tietää, matkani laihdutuksen tiimoilta on ollut yhtä vuoristorataa ja sairaalloinen ylipaino on ollut rasitteena lähes koko aikuisikäni. Leikkaus terveellisempää elämää tavoitellessa ei ollut helppo valinta ja olen siitä kahdesti aiemmin jo perääntynyt”, Antti taustoittaa.
”Sairaalloinen ylipaino ei ole vain fyysinen taakka, siihen liittyy paljon asioita joista ei puhuta ääneen. Tukena prosessissa itselläni on myös psyykkisen puolen tuki.”
Antti on laihtunut jo 21 kiloa viidessä viikossa
Antti kertoo laihtuneensa jo peräti ”43 voipaketillisen verran”.
”Mini-bypass leikkauksesta on kulunut nyt 5 viikkoa ja 4 päivää”, Antti päivitti tilannettaan 27. kesäkuuta.
”Leikkauksen jälkeen kiloja on lähtenyt huikeat 21,5kg! Ennen leikkausta vaatekoko oli venynyt 9X-kokoisiin vaatteisiin ja voitte uskoa kun sanon, leikkaus on jo nyt osoittautunut olevan elämäni paras päätös.”
Antin uusperheessä on seitsemän lasta
Antin ja Siiri-vaimon uusperheeseen kuuluu seitsemän lasta. Antilla itsellään on kolme tytärtä. Vuonna 2020 avioitunut pari asuu Seinäjoella.
Antti on kertonut, kuinka saa lapsistaan ja perhe-elämstään voimaa. Nyt miehen elämä onkin tasapainossa.
Tangolaulaminen alkoi jo ala-asteella.
”Pienenä aikamatkana muistelen ensimmäistä esiintymistäni tangon parissa. Vuosi oli 1994, minä 4. luokalla. Sain tuolloin ensimmäiset kehotukset tähdätä kohti Seinäjoen Tangomarkkinoita ja nyt sitten 31 vuotta myöhemmin olen tangolaulukilpailussa mukana. Tänä vuonna tavoittelen tangokuninkaan kruunua”, Antti on kertonut.
”Tanssipuoli on kiinnostanut aina valtavasti, jonka kenttä on minulle täysin vieras. Tietysti myös kuninkuus kiinnostaa!”
Lue myös: Katso kuva: Voice-voittaja Antti Railio lauloi ensitangon ala-asteella – yllättää nyt tanssilavoilla
”Olen vahva tulkitsija”
Hän sanoo esiintyneensä yli 20 vuotta erinäisissä kokoonpanoissa, ja tehneensä levytyksiä aina iskelmästä heviin – ja hevistä iskelmään.
”Soolourani on kestänyt 11 vuotta. Olen levyttänyt neljä sooloalbumia sekä useita sinkkuja, sekä ollut osa Raskasta Joulua -kollektiivia. Keikkaillut ja työskennellyt olen vuodesta 2008 lähtien päätoimisena muusikkona”, Antti laskee.
”Olen vahva tulkitsija, ja omaan laajan äänialan sekä kokemuksen eri musiikkityylien esittämisestä. Kykyni koskettaa kuulijaa ja muodostaa välillemme silta on ehkäpä suurin plussani.”
”Voisin tuoda uutta virtaa tanssipaikoille”
Antti Railio sanoo, että olisi hyvä tangokuninkaallinen, koska suhtautuu työhönsä tosissaan.
”Otan kaikki ammattiini liittyvät seikat vakavissani, ja olen sitoutunut tekemään aina parhaani. Minulla on paljon annettavaa kentälle, ja kenties voisin tuoda uutta virtaa tangokulttuuriin sekä tanssipaikoille”, Antti lupaa.
”Olisi hienoa edesauttaa tärkeän kulttuurialan selviytymistä modernissa maailmassa. Hyvä musiikki on sielua puhuttelevaa ja nostattavaa taidetta, jota tulisi vaalia henkeen ja vereen saakka.”
Antin suosikkeja aiempien vuosien tangokuninkaallisista on useita: Sauli Lehtonen, Arja Koriseva, Jari Sillanpää, Marita Taavitsainen, Marko Maunuksela, Kirsi Ranto, Mika Pohjonen, Amadeus Lundberg…
KATSO videolta Antti Railion tangotulkinta Mustasukkaisuutta 24.5.2025:
Tangofinaaliin Antti on valmis.
”Olen laulanut tangoja, ja huonon muistini vuoksi koettanut painaa tekstejä päähän hullun lailla. Olen kuunnellut eri esittäjien tulkintoja, aina Olavi Virran ajoilta lähtien.”
Mikä on suosikkitangosävelmäsi, ja miksi?
”Mun aika mennä on, Sauli Lehtosen esittämänä. Kyseinen kappale sekä Sauli Lehtonen tulevat mieleeni aina tangosta puhuttaessa. Pidän kappaleen elegantista otteesta, sekä Saulin omaperäisestä tulkinnasta.”











