Leif Lindeman lataa: “Suomen teillä on liikaa hirviä ja nopeusrajoituksia” – jättää autobisneksen

Leif Lindeman lataa: “Suomen teillä on liikaa hirviä ja nopeusrajoituksia” – jättää autobisneksen

Leif Lindeman lataa: “Suomen teillä on liikaa hirviä ja nopeusrajoituksia” – jättää autobisneksen

Leif Lindeman laskee, että tänäkin vuonna hän viettää auton ratissa yli 90 000 kilometriä. Suomen kaikki keikkatiet ja muutkin kadut ovat tulleet vuosien saatossa tanssitähdelle kovin tutuiksi.

Lukemattomat, pitkät tunnit tien päällä ovat jalostaneet Leifin mietteitä suomalaisesta tieliikenteestä. Laulaja sanoo Tanssiin.fi:n haastattelussa, että autoilijan tiellä on kaksi isoa mörköä: hirvet ja nopeusrajoitukset.

“Viime vuonna näin hirviä kaikista eniten koskaan. Tuntui, että joka reissulla oli hirveä tien reunalla tai pellolla tai jossain muualla lähistöllä. Pahimmillaan niitä oli yhden ajomatkan aikana kolmekin tunkemassa auton eteen eri kerroilla”, Leif puistelee päätään.

Mainos

Paljon ajaville hirveläinkolarit tai läheltä piti -tilanteet tahtovat olla arkipäivää. Riski törmätä hirveen tai muuhun hirvieläimeen on suuri niillä alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat. Ajallisesti hirvionnettomuudet taas sijoittuvat lähitunteihin ennen ja jälkeen auringonlaskun. Hirvieläinonnettomuuksista lähes kaksi kolmasosaa ajetaan hämärässä tai pimeässä.

“Moninkertainen kolaririski”

Hirvet liikkuvat aktiivisimmin eritoten aamu- ja iltahämärissä. Eniten hirvet ovat liikkeellä rykimän, eli hirvien kiiman aikana loka-marraskuussa. Toinen hirvien vilkkaan liikehdinnän aika ajoittuu touko-kesäkuuhun, jolloin hirviemot vieroittavat ylivuotiset vasansa.

“Meillä keikkailijoilla riski on moninkertainen. Liikumme juuri noihin hämäriin aikoihin ja läpi vuoden”, Leif sanoo.

Tältä näyttää maisema keikkatyöläisen silmin. Leifin Mersun johtotähti johdattaa eteenpäin tietä pitikin kesäillassa. Kuva: Facebook.

“Koskaan en ole törmännyt hirveen, mutta vierestä on liipannut. Muistan, kuinka kerran Jämsän kohdalla valtava hirvinaaras hyppäsi tielle, mutta meni onneksi muutamalla sentillä ohi konepellin. Ei siinä paljon muuta ehtinyt tehdä kuin säikähtää!”

Vuonna 2017 sattui 1 824 hirvikolaria, joissa kolme ihmistä. Tunnetuin hirvikolarin uhri on tangokuningas 1994 Sauli Lehtonen, joka menehtyi vain 20-vuotiaana syyskuussa 1995, kun hänen isänsä ohjaama auto törmäsi Porvoon moottoritiellä hirveen. Isä selvisi hengissä rysäyksestä.

“Vaihtuvat nopeusrajoitukset käyttöön”

Leif Lindeman sanoo, että myös joustamattomat nopeusrajoitukset aiheuttavat harmaita hiuksia.

“Kun kesäolosuhteissa kuivalla tiellä ajaa yöllä rajoituksen mukaan 80 kilometrin tuntivauhtia, se tuntuu köröttelyltä. En missään nimessä kannata hurjastelua tai puolustele ylinopeutta, mutta miksei Suomessa ole käytössä kaikkialla muuttuvat nopeusrajoitukset?” Leif kysyy.

“Luulisi tällaisena digitekniikan aikana olla hyvinkin helppoa saada tien varsiin enemmän vaihtuvia nopeusrajoitustauluja. Sitten vain järki käteen ja rajoitukset kelin mukaan.”

Sakoista jo monta vuotta

Leif huomauttaa, että hän ei ole saanut ylinopeussakkoja useampaan vuoteen.

“Taitaa olla 3-4 vuotta siitä, kun kamera edellisen kerran välähti.”



Lopetan autoliikkeeni

Leif on tunnetusti automies. Hän on pyörittänyt kotikunnassaan Äänekoskella autoliikettäkin, mutta kertoo nyt, että on ajamassa sitä alas.

“Poikani Terno on siinä vielä vähän mukana, mutta vihelsin pelin poikki. Liike alkoi tuottaa tappiota, koska minulla ei ollut aikaa hoitaa sitä niin täysipainoisesti kuin bisnes olisi vaatinut. Keikkailu ja laulaminen on päätyötäni, ja sitä haluan tehdä.”

Terno, 19, valmistui alkukesästä merkonomiksi. Voit lukea uutisen ja katsoa kuvat tästä: Leif juhli poikansa valmistumista Reinot jalassa.

Perheesen kuulu Marika-vaimon lisäksi Mirella-tytär, 11. Lindemanit asuvat Keski-Suomessa Äänekoskella. Kivitalo sijaitsee Keiteleen rannalla.

Leif Lindemani kotitalosta avautuu upea näkymä Keiteleen järvelle. Rantasauna ja laituri kruunaavat idyllin. Kuva: Facebook.

Vesijetti, vene ja Mersu

Leifillä on allaan Mercedes-Bentzin E-sarjan auto. Komean kotitalonsa laiturissa kelluu Kawasakin vesijetti ja onpa veneilyä rakastavalla tanssitähdellä oma venekin.

“Sitä en ole ehtinyt tänä vuonna laskea vesille ollenkaan. Lokit olisivat sen kuitenkin lianneet”, Leif harmittelee.

“Vesijetteilen kyllä aina, kun aikaa likenee. Se on hauskaa ja rentouttavaa.”

“Rakkauslevystä kehuja”

Heinäkuussa julkaistu kuudes albumi Rakkaudella Leif Lindeman on saanut erinomaisen vastaanoton. Voit lukea levystä lisää tästä: Kuuntele upeat tulkinnat.

“Palaute on ollut äärimmäisen positiivista. Onpa jopa sanottu, että se on urani paras levy. Ja olenkin kyllä siihen hyvin tyytyväinen. Riku on ihmemies”, Leif viittaa levyllä säestävään Riku Niemi Orchestraan.

Albumilla on tunnettuja rakkausklassikoita Leifin upeasti tulkitsemina. Voit tilata levyn tästä.

“Levyt loppuivat kesken”

“Julkistamisjuhlissa Seinäjoen Tangomarkkinoilla levyt loppuivat kesken, joten tilausta tuntuu olevan.”

Syksymmällä Leif saattaa tehdä joitakin konsertteja RNO:n kanssa, mutta suuremmalle kiertueella esimerkiksi RNO:n Tangotententin kanssa hän ei aio lähteä.

“Syksy ja talvi on jo myyty keikkoja täyteen, enkä halua omalta Amore-orkesteriltani viedä keikkoja pois. Se ei olisi pojille reilua.”

Katso Leif Lindemanin ja Amoren keikat tästä.

 


Kyöstin runokirja, Souvareiden huppari, Matin & Tepon t-paita... Tanssiin.fi:n kauppa on uudistunut. Tanssitähtien fanituotteita sekä tarkasti valikoituja design-tuotteita. Tutustu heti!
Haluatko heti kesäkuntoon ilman raskasta kuntoilua? Fenix-rasvanpolttajan teho perustuu patentoituun kuituyhdisteeseen. Tilaa kesävartalosi vain toimituskulujen hinnalla 6,90 €!
Bye bye korot! Sortter vertaa lainat ilmaiseksi Parhaan hinnan takuulla! Hae heti tästä!
Älä anna mieshormonisi huveta! TestoPlus™ -ravintolisän avulla palautat nuoruuden elinvoimaasi ja tehostat seksuaalista suorituskykyäsi. Tilaa nyt toimituskulujen hinnalla 6,90€!

 

Tykkää ja jaa:

Luo tili



Kirjaudu tilillesi



Tykkäätkö jo meistä? Klikkaa ja seuraa meitä!

Facebook7k
Facebook
Instagram2k
YOUTUBE399
YOUTUBE