
Iskelmätähtien verotiedot vuodelta 2022 kertovat, että sangen harva tanssimusiikkialan esiintyjistä ylsi yli 100 000 euron kerhoon.
Toisaalta moni iskelmäalan artisti ja muusikko laskuttaa yhtiöidensä kautta, jolloin heidän tulonsa eivät välttämättä näy keskiviikkona (8.11.) julkisiksi tulleissa verotiedoissa.
Matti ja Teppo -veljesduosta pikkuveli Matti Ruohonen pesi tuloissa isoveljensä Teppo Ruohosen. Matti tienasi yhteensä 108 680 euroa, mistä pääomatuloja on 7 212 euroa ja ansiotuloja 101 467 euroa. Veronpalautusta Matti sai 100 euroa.
Tepon tulot jäivät alle 100 000 euron. Matti on ollut otsikoissa viime aikoina, sillä hänen sairautensa on herättänyt huolta.
Jari Sillanpään tulot romahtivat
Jari Sillanpään tulot vuonna 2022 olivat 12 547 euroa. Tuloista 2 547 euroa oli ansiotuloja ja pääomatuloja 10 000 euroa. Mätkyjä Sillanpäälle lankesi 317 euroa.
Tangokuninkaan tulot ovat suorastaan romahtaneet huippuvuosista. Esimerkiksi vuosina 2016 ja 2015 Siltsu tienasi kumpanakin vuonna yli 280 000 euroa. Viime aikoina on kohuttu hänen joulukiertueestaan ja perutuista konserteistaan.
Lue myös: Jari Sillanpää koki taas takaiskun – nyt peruttiin erikoisristeily: ”Syvimmät pahoittelut”
Danny eli Ilkka Lipsanen ansaitsi vuonna 2022 muhkeasti. Hänen kokonaisansionsa olivat 284 258 euroa, mistä pääomatuloja 229 711 euroa ja ansiotuloja 54 547 euroa. Dannylle mätkistiin 2 082 euron jäännösverot.
Dannyn avustajana tunnettu ja laulajana itsekin siipiään kokeillut Helmi Loukasmäki, 22, taas tienasi ansiotuloja 1 539 euroa, pääomatuloja 419 euroa ja sai palautuksia 194 euroa.
Lue myös: Helmi Loukasmäki ylistää kesäsinkkunsa tuottajaa: ”Danny, kiitos että olet”
Lasse Hoikka sai tonnitolkulla palautuksia
Souvareiden tähti Lasse Hoikka lauloi 146 925 euron ansiotulot. Lasse saa iloita runsaista veronpalautuksista, sillä hän sai takaisin 6 066 euroa.
Suvi Teräsniska tienasi 159 320 euroa, mistä pääomatuloja 4 860 euroa ja ansiotuloja 154 459 euroa. Suville kävi verosuunnittelussa kehnosti, sillä hän joutui maksamaan hurjat mätkyt, peräti 34 922 euroa.
Lue myös: Suvi Teräsniska summaa 15-vuotista uraansa: ”On ollut kova koulu” – avautuu vauhtisokeudesta
Eini Pajumäki lauloi ansiotuloja 117 741 euroa. Hänelle lävähti 7 122 euron mätkyt.
Yölintu-orkesterin tähti Simo Silmu tienasi ansiotuloja yhteensä 117 789 euroa. Hän sai mukavasti veronpalautusta 3 499 euroa.










