Lea Laven vuonna 2023.
Lea Laven täyttää 75 vuotta maanantaina (19.6.).
Laulajalegenda kertoo Tanssiin.fi:n haastattelussa, että ikääntyminen ei suuremmin sureta.
”Usein tässä viime aikoina on minulta kyselty, miten se vanheneminen tuntuu! Ei se paljon tunnu, paitsi fysiikkahan se on, joka meinaa pettää! Senkin kanssa pärjätään”, hyväntuulinen artisti nauraa.
”Ja laulu sujuu vielä!”
Totta – ja todiste löytyy levyltä: 75-vuotispäivänsä kunniaksi Lea nimittäin julkaisi uuden, odotetun ja upean kappaleen Kuin muuttolinnut.
Kyse on harvinaisesta herkusta, sillä sinkku on Lean ensimmäinen levyjulkaisu tällä vuosikymmenllä.
Lue myös: VIDEO: Lea Laven nauttii elämästään: ”Keikka kerran kuukaudessa riittää”
Lean levytysuran seitsemännen vuosikymmenen ensimmäinen julkaisu
Lea kannustaakin kuuntelemaan tämän kauniin kappaleen, jonka tekijäkaarti on sangen kansainvälistä.
Kuin muuttolinnut on moderni tango, jonka on säveltänyt Saksan Kölnissä asuva Inka Auhagen kempeleläisen runoilija-sanoittaja Eva Kaakisen tekstiin. Inka tunnetaan myös laulajalegenda Jukka Kuoppamäen tyttärenä.
Tangon sävelsi Jukka Kuoppamäen lahjakas tytär
Lean ainutkertaisen juhlatangon ovat sovittaneet pianisti Tuomas Riihimäki sekä Chilestä kotoisin oleva kitaristi Erick Avila. Kappaleen on Tähdittämö-musiikkikustantamolle ja -levy- yhtiölle tuottanut Ari Lohenoja.
Leam tumma ja tunnistettava ääni pääsee todella oikeuksiinsa tällä hänen levytysuransa seitsemännen vuosikymmenen ensimmäisellä julkaisulla, jossa haitaria soittaa pitkän linjan muusikko Taisto Lunkka.
KUUNTELE Lea Laven: Kuin muuttolinnut (säv. Inka Auhagen, san. Eva Kaakinen, sov. Tuomas Riihimäki ja Eric Avila) 2023:
Lea Laven: ”Matkailu ei enää avarra”
Lea Laven keikkailee harvakseltaan.
”Esiintymiset olen minimoinut, kun ei tuo matkailu enää kovin paljon avarra”, hän kuittaa pilke silmäkulmassa.
”Toivon, että Kuin muuttolinnut tulee kuulumaan jo tänä kesänä tanssilavoilla, tango kuitenkin on perinteinen tanssi meillä.”
”Ikä on vain numero” –Lea Laven
Syntymäpäiviään Lea ei suuremmin aio juhlia. Eikä hän vuosien karttumisestakaan järin järkyttynyt tai pahoillaan ole.
Lue myös: Lea Laven laulaa Hannele Laurin äänenä odotetussa elokuvassa: ”Kyllä jännittää”
”Kyllä se paikkansa kuulkaas pitää, että ikä on vain numero”, hän nauraa ja viittaa samalla parin vuoden takaiseen 70 on vain numero -menestyselokuvaan, missä Lea antoi lauluäänensä komedian pääosan esittäjälle Hannele Laurille.
Lea lähtee vielä kerran isosti tien päälle
Lea Laven ei liiemmälti esittelyjä kaipaa. Lukuisia ajattomia hittejä, kulta- ja platinalevyjä, kaksi Syksyn Sävel -voittoa ja huikea Leidit lavalla -kiertue Katri Helenan, Paula Koivuniemen ja Marion Rungin kanssa.
Lean maineikas ura lähti käyntiin jo 1960-luvulla 7 Seinähullun veljeksen riveissä. Leasta tuli yksi yhtyeen solisteista, mutta Pentti-Oskari Kangas piti Lean tyttönimeä Luukista liian arkisena, ja tilalle kehitettiin tarttuvampi nimi: Laven.
Ensimmäinen levy Se jokin ilmestyi vuonna 1969. Todellinen läpimurto tuli vuonna 1974 Tumma nainen -hitin myötä. Kappale oli suomalainen versio Cherin hitistä Dark Lady.
Lue myös: Lea Laven tuulettaa yllätyskiertuettaan Marionin, Kujun ja Markun kera: ”Mieletön fiilis”
Laulaja lähtee tien päälle vielä kerran. Ensi joulukuussa Lea lyö hynttyyt yhteen Marion Rungin, 77, Markku Aron, 73, ja Kai Hyttisen, 76, kanssa.
Superkvartetti esiintyy ainutkertaisella Yhdessä-kiertueella, joka ulottuu helmikuulle 2024 asti.
Lean kesätoive: ”Kauniita lavatanssi-iltoja”
Lea asuu Naantalissa, missä hän nauttii elämästä Miso-koiransa kanssa. Miso on rodultaan shetlanninlammaskoira.
”Me kävelemme 8-10 kilometriä yhdessä joka päivä. Sen lisäksi ei tarvitse mitään muuta kuntoilua. Pelasin golfia aikoinaan, mutta en jaksaa enää molempia.”
Lue myös: Kolmesti eronnut Lea Laven tunnustaa Vivassa: ”Minun on vaikea sitoutua”
Lea on ollut kolme kertaa naimisissa. Hänellä on yksi lapsi: poika Janne asuu vaimonsa kanssa Raumalla.
”Maailmani on tosi pieni, mutta en kaipaa muuta. Olen yksin, mutta en yksinäinen”, artisti on aiemmin kuvaillut elämäänsä.
Nyt Lea iloitsee kesästä ja lämmöstä.
”Terveiset täältä Naantalista, siis aurinkoisesta. Hyvää kesää ja kauniita lavatanssi-iltoja!”










