
Kiihtynyt koronapandemia ja tiukentuneet rajoitukset ovat kaataneet käytännössä kaikki loppuvuoden yleisötilaisuudet. Myös rakastetut ja perinteiset tanssitähtien joulukonserttikiertueet ovat kokeneet kovia.
Kokonaan on jouduttu perumaan mm. Kyösti Mäkimattilan, Teemu Roivaisen & Saara Aallon, Arja Korisevan sekä Hurman kiertueet. Tangokuninkaiden Aki Samulin ja Teijo Lindströmin kirkkokiertue on pystytty tekemään vain osittain, samoin Suvi Teräsniskan.
”Meidän täytyy nyt suruksemme ilmoittaa, että koko Tuhannet Tähdet -kiertue on tältä vuodelta peruttu. Tämä on erittäin ikävää, mutta kirkot ovat ymmärrettävästi joutuneet perumaan konserttivaraukset turvalllisuuden ja tiukentuneiden viranomaisohjeiden vuoksi”, Teemu Roivainen ja Saara Aalto tiedottivat.
”Näin ollen meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin järjestää teille unohtumaton ONLINE-konsertti!”
→ Lue myös: Teemu Roivainen kiertää joulukirkkoja Saara Aallon kanssa: ”Kuin palaisi kotiin”
Edellisen kerran vuonna 2015 yhdessä kiertäneen kaksikon esiintymisiä oli odotettu – kiertueen tulevista konserteista moni oli jo loppuunmyyty tai juuri myymässä loppuun. Onneksi tuo kiertueen ensimmäinen, Seinäjoen kauniissa Lakeuden Ristissä järjestetty konsertti taltioitiin monikameratuotannolla.
Tunteellisesta taltioinnista leikataan online-konsertti, jonka ensi-ilta on 19.12. klo 19.00 alkaen, minkä jälkeen konsertti on viikon ajan katsottavissa täällä (klikkaa).
”Järjestämme Saaran kanssa teille myös konsertin jatkot ja yhteisen glögihetken Facebook-sivuillamme ensi-illan jälkeen 19.12 klo 21”, Teemu lupaa.
”Olemme todella harmissamme” –Teemu Roivainen ja Saara Aalto
”Olemme todella harmissamme tämän odottamamme joulukiertueen peruuntumisesta.. Olemme kuitenkin iloisia ja kiitollisia siitä, että meillä on mahdollisuus tarjota yleisölle, ja jo lipun ostaneille konsertti netissä. Tämä online-konsertti on TV-tasoinen monikameratuotanto upeine valoineen ja asuineen. Tärkeimpänä on tietysti jouluinen tunnelma ja joulun sanoma, joita pääsemme jakamaan näiden kauneimpien joululaulujen välityksellä.”
Katso Teemu Roivaisen keikat tästä.
Akin ja Teijon kiertue jäi torsoksi
Aki Samulin ja Teijo Lindstömin piti virittäytyä rakkaimpien joululaulujen tunnelmiin mittavalla Kuninkaiden joulu -kiertueellaan.
Nyt liki puolet konserteista on peruttu, mm. Jyväskylä, Pieksämäki, Vantaa, Kangasala, Kotka, Forssa ja Ylöjärvi.
Kolme konserteista on siirtynyt keväälle: 5.2. hengellinen konsertti Uskelan kirkossa Salossa sekä viihdekonsertit Lohjalla Laurentius-salissa 31.3. ja Järvenpää-talossa 19.3.
→ Lue myös: Kuninkaat lähtevät isolle joulukiertueelle: ”Hieno tunne levittää joulun valoa”
”Harmittaa sikana, mutta ollaan ainakin yritetty ihan viimeiseen asti ja vähän ylikin viedä se jouluilo ihmisille”, Aki kommentoi.
Katso Aki Samulin keikat tästä ja Teijo Lindströmin tästä (myös päivitetyt joulukiertueen päivät).
Myös Kyöstiltä nettikonsertti tilalle
Myös Kyösti Mäkimattilan Joulun valoa -kirkkokonserttikiertue peruuntui uusimpien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Neljään kaupunkiin suunnitellun kiertueen piti alkaa 5.12. Turun Mikaelinkirkosta.
Tampereen Messukylän konsertti striimataan ilman liveyleisöä kotisohville 15.12. klo 19, ja se on katsottavissa viikon ajan. Liput saatavilla, klikkaa tästä (lippu.fi).
”Valo kuuluu jouluun!” Kyösti sanoo.
Tänäkin jouluna tangokuningas on ilahduttanut fanejaan viehättävillä joulukalenteri-piirroksillaan:
Hurman koko kiertue peruuntui
Hurman joulukonserttikiertue peruuntui vallitsevan koronatilanteen vuoksi kokonaan.
Tänä vuonna konserttikiertueen oli tarkoitus vierailla Salossa, Juvalla, Ulvilassa, Ylöjärvellä, Karkkilassa ja Pyhtäällä. Kiertueen piti alkaa tiistaina 8.12. Halikon kirkosta.
”Nopeasti huonontunut koronatilanne pääsi yllättämään ikävästi”, Hurman pojat harmittelevat.
→ Lue myös: Hurman juhla-albumin ensisinkulla tunnelmoi uutuussolisti – myös joulukiertue toteutuu
Katso Hurman keikat tästä.

Arjalla ja Amadeuksella sama kohtalo
→ Lue myös: Suvi Teräsniska yllätti ja julkaisi levyllisen koskettavia kehtolauluja – kuuntele ja ihastu
Suvi Teräsniskan joulukiertuetta jouduttiin typistämään melkoisesti koronan vuoksi.
Tällä hetkellä jäljellä ovat vain aivan joulun alla pidettävät konsertit pohjoisessa: Kemijärvellä, Kemissä ja Oulussa. Osa on jo loppuunmyytyjä.
Katso Suvi Teräsniskan keikat tästä.
[eafl id=”29383″ name=”Storytel” text=”Äänikirja hurmaa. Kokeile Storyteliä nyt ILMAISEKSIi kahden viikon ajan ilman sitoumuksia! Klikkaa heti.”]
[eafl id=”15345″ name=”Apteekkituotteet” text=”Osta apteekkituotteet suomalaisesta verkkoapteekista. Reseptilääkkeet, apteekkikosmetiikka kätevästi klikkauksen päässä.”]
[eafl id=”15342″ name=”Iittala” text=”Tule tekemään löytöjä Iittalan verkkokauppaan! Sisusta suomalaisten suosikeilla: Arabia, Fiskars, Iittala, Rörstrand, Hackman.”]
[eafl id=”21677″ name=”Yves Rocher” text=”Yves Rocherin ihanat kauneustuotteet ovat laadukkaita ja edullisia. Tilaa heti – nyt ilman postikuluja (yli 19€ tilaukset).”]











