"Kaaduin sänkyyn", hoitoon hakeutunut Saija Tuupanen kertoo. Tähti palaa keikoille vasta helmikuussa.
Keikat ja kiertueet
"Isukki ihan herkistyi", Mikko Mäkeläinen tunteili, kun iskelmätähden 5-vuotias tytär lauloi ensimmäistä kertaa julkisesti.
Pepe Willberg juhlii samalla 60-vuotista taiteilijauraansa. Lue legendan fiilikset!
Kevään lisäksi Katri Helenalla, 76, on jo kesäkeikkaakin tiedossa. Lue sinivalkoisen äänen fiilikset!
Lasse Hoikka & Souvarit joutuivat perumaan viimeiset keikkansa ennen pidempää joululomaa.
Valasrannassa on Kyöstin musiikillisen heräämisen syntysijat.
Kolmen legendan ystävyys ja tutut iskusävelmät luovat katsojalle mieleenpainuvan elämyksen.
Reijo Taipaleen elämäntyötä vaalitaan monella tavalla
Tanssiin.fi -sivustolle päivitetty artistien kesän keikat
Tunnelmalliset kesälavat avautuivat!
Lavat odottavat lähtökuopissa tanssikesän aloitusta
Voice Of Finland kakkonen arvostaa vanhoja iskelmiä
"Oli ihanaa, kun tanssit alkoi ja loppui niin aikaisin, vaikka toki aikaisin piti lähteä keikkamatkaankin", Eija toteaa...
"Sanat ja säveletkin oli hienosti muistissa" Lue lisää ja katso video!
Odotetaan aikaa -joulukonsertissa Jari myös kertoilee tunnelmistaan ja joulunvietostaan.
Monet perinteiset joulukiertueet kokivat koronan kouraisun. Aki Samulin ja Teijo Lindströmin sekä Suvi Teräsniskan kiertueet toteutuvat tynkinä.
Saija Tuupanen ja eX-miehet joutuu joululomalle suunniteltua aiemmin. Lue Saijan fiilikset!
Neitoset-orkesteri ilmoitti lopettavansa keikkailun loppuvuodeksi "epävarman tilanteen vuoksi".
Yli 20 hengen yleisötilaisuudet kielletään 23.11.-13.12. ajalla Uudellamaalla. Moni artisti menettää taas keikkansa.
Olet mun kaikuluotain -sinkulla debytoi laulajana Hurman kitaristi Aleksi Autere. Suosikkiyhtye valmistautuu jo odotettuun joulun kirkkokonserttikiertueeseensa.
Fanit pitivät keikkabussiin jääneistä nachoista
Tulossa on tuplajuhlat, kun Eija Kantola ja sanoittajamestari Ilkka "Ile" Vainio astuvat valokeilaan. Ile vietti tällä viikolla...
Aki Samuli ja Teijo Lindström halusivat kaikesta huolimatta tehdä komean joulukiertueen tänäkin vuonna.
Korpilammelle tanssimaan
"On ihanaa päästä jälleen laulamaan Teemun kanssa joululauluja", Saara Aalto hehkuttaa. Lue lisää Tuhannet Tähdet -kiertueesta.
Konsertteja järjestetään määräykset huomioiden
Kyösti Mäkimattila sanoo, että edesmenneen Vexi Salmen klasikko Maailma on kaunis "sopii lohduntuojaksi tähän riivattuun korona-syksyyn".
Tuuraaja pikavaroitusajalla
Muusikot eivät jääneet tuleen makaamaan.
Tätä on musiikin ilo ja voima: katso videolta, kuinka Arja Havakka, 75, vetää villisti Jambalayan Leif LIndemanin...






































