Ensin Eija Kantola loukkasi kotisaunassa olkapäänsä, nyt ikävä tauti pitää tangokuningattaren poissa keikoilta. "10 vuoteen pisin aika...
Keikat ja kiertueet
Suvi Teräsniska julkaisee jatkoa Yön tribuuttialbumille ja lähtee alkuvuodesta isolle kiertueelle. "Se on surutyötä itselleni", Suvi sanoo,...
Kyösti Mäkimattila lähtee joulukuussa tunnelmalliselle kirkkokiertueelle. "Rakennan illan draaman kaaren omalla tyylilläni", Kyösti lupaa.
Teemu Roivaisen keikka Esakalliolla on peruuntunut tänään perjantaina, huonon onnen päivänä 13. syyskuuta. Miten käy Lapin-kiertueen?
Jari Sillanpää on tekemässä vahvaa paluuta parrasvaloihin. Hän tekee loka-marraskuussa mittavan konserttisalikiertueen nimeltään Kulku ihmisen. "Olen innoissani",...
Smokkimiehet-konserttikiertue tuo nostalgista Sinatra-meininkiä marraskuuhun. Teemu Roivaisen ohella hyvää tekevällä kiertueella tunnelmoivat Lauri Mikkola ja Mikael Konttinen,...
Siljan laivoilla voi syksyllä nauttia täysin rinnoin tangosta, kun risteilyillä nähdään arvostetun Marcus Ayala Tango Companyn upeita...
Seinäjoen Tangomarkkinoiden finaalista vetäytynyt eteläkorealainen oopperalaulaja Dong-Hoon Han eli tutummin Hanski vahvistaa syksyn perinteistä Sinitaivas-konserttikiertuetta. Lue lisää!
Monet tutut tanssitähdet ovat ehättäneet julkaisemaan jo joulukiertueensa, vaikka ulkona on vielä kesäistä. "Kiersin isäni kanssa pukkina...
Masennuksen kanssa aiemminkin taistellut Matti Esko, 72, on loppuvuoden sairauslomalla. Kokonaan hän ei kuitenkaan aio keikkailua lopettaa.
Pohjois-Suomessa muistellaan Jamppa Tuomista syksyllä kahden eri juhlakonserttikiertueen voimin. Jamppa olisi täyttänyt tänä vuonna 70 vuotta.
Reijo Taipaleen omaisten kerrotaan suuttuneen Satumaan kuningas -kiertueen järjestämisestä. Legendaarinen tuottaja Seppo Matintalo on kohusta kummissaan. Hän...
Reeta & Lumon solisti makaa "lääkärin määräyksestä viltin alla äänilevossa".
Maaningan Kasinolla järjestetään 27.7. Maratontanssit, missä tanssitaan 12 tuntia elävän musiikin tahdissa. Kolme tanssiorkesteria ja DJ takaavat...
Tommi Soidinmäki joutui vuoteenomaksi. "Pahoittelut", tangokuningas harmittelee musikaalinäytöksen peruutusta.
Nina Åkerman sanoo yrittäneensä kaikkensa, mutta joutuu silti jättämään useamman keikan väliin. Tilalle tulee toinen suosikkilaulaja.
Jamppa 70v & solistit -kiertue nähdään ensi syksynä Pohjois-Suomessa, Jampan kotiseudulla.
Kokosimme viihdyttävän katsauksen, miltä juhannus 2019 näytti tanssitähtien silmin.
Suosittu hotelli Keurusselkä tiedotti tänään keskiviikkona (19.6.19), että sen toiminta loppuukin jo 30.6. mennessä. Alunperin toiminnan piti...
Eino Grön muistelee keikkailleensa joka juhannus 60 vuoden ajan. "Rahakkaita keikkoja", tähti sanoo päivän Ilta-Sanomissa. Ikimuistoisin juhannus...
Reijo Taipaleen muistokonserttien kiertue nähdään lokakuussa suurimpien kaupunkien konserttisaleissa. Mukana on suuri joukko tähtiartisteja, kuten Saija Tuupanen,...
Jari Sillanpää pitää yllätyskonsertin Meri Oulun Kesäteatterissa torstaina 18. heinäkuuta.
Jussi Lammela kertoo hyväntuulisessa videohaastattelussa jaloista synttärilahjoistaan, kesänvietostaan ja paljastaa Finlandersin stuodiolive-levyn kuulumiset. Katso video ja Jallu-kuva!
Tangokuninkaalliset Maria Tyyster ja Marko Lämsä pääsivät lauantaina (15.6.19) esiintymään sangen turvallisissa olosuhteissa. Yleisössä oli peräti neljä...
In the Mood -yhtyeen solisti Suvi Karjula makaa sairaalassa pahojen selkävaivojen vuoksi. Ainakin viikonlopun keikoilla hänellä on...
AlfaTV:n Tanssi kanssain-ohjelma jatkuu uusin jaksoin syksyllä. Kolmannen kauden jaksojen kuvaukset starttaavat Seinäjoen Tangomarkkinoilta ja mukana nähdään...
Souvarit ovat aloittaneet aurinkoisin mielin ansaitun kesälomansa. Lasse Hoikka nautti löylyistä ensimmäisenä lomailtana. Lue Lassen iloiset lomamietteet...
Nyt annetaan tangokuninkaallisiksi haluavien kehua retostella itseään! Kuusitoista kuningatar- ja kuningaskokelasta paljastavat, kuinka hurmavaat yleisönsä ja miten...
Pasi Kivimäki vietti kahta juhlaa yhtä aikaa helatorstaina (30.5.19): syntymä- ja nimipäiviä keikalla Littoisten lavalla. Pasi joutui...
Taikakuu joutui perumaan tämän illan eli helatorstain keikkansa Riihimäen Riutanharjulla. Äkillisen, ikävän peruutuksen syynä on suosikkiorkesterin solistin...






































