Anita Hirvonen on ollut jo vuoden verran sairauslomalla. Hän loukkasi jalkansa keikkabussin portaissa, ja 73-vuotiaan laulajan polvi...
Tanssitähdet
Antti Ketonen sanoo jännittävänsä tänään torstaina (7.3.19) käynnistyvää Olisitpa sylissäni -kiertuetta. Antin ensimmäinen soolokiertue starttaa Tuusulasta ja...
Saija Tuupanen ja Tommi Soidinmäki tähdittävät jälleen ensi kesänä Ränssin Kievarin kesäteatterin uutta musiikkinäytelmää Jyväskylässä. Tangokuninkaalliset viihdyttävät...
Teemu Roivainen ja Diandra esiintyvät maaiskuussa 13 konsertissa ympäri Suomen. Suosittu Sydämeni osuman sai -konsertti on täynnä kauniita rakkauslauluja eri...
Leif Lindeman esiintyi Kanarialla, Playa del Inglésin suositussa suomalaisravintolassa Tanssikellari Foxissa helmikuussa. Tuttuun tapaan tanssilattia oli täynnä...
Tähdet, tähdet -ohjelmasta putosi tänään sunnuntaina (3.3.19) Tiktak-yhtyeestä tunnettu Petra Gargano. Ohjelman teemana oli tällä kertaa ”tribuutti”....
Iskelmätähti J. Eskelinen levytti elämänsä ensimmäisen lattarikappaleen.
Vanhasuora & Esa Nummela aloittaa ainutkertaisen kevätkiertueensa tänään perjantaina (1.3.19). Avauskeikka on Mikkelissä, Anttolanhovissa ja huomenna lauantaina...
Janne Tulkki ei ole enää Mersu-mies. Laulaja on ollut vannoutunut Mercedes-Bentzin kannattaja autoasioissa pienen ikänsä, mutta tähän...
Tommi Soidinmäen viime kesäkuussa (2018) julkaistu kappale Saunaralli tekee puhdasta jälkeä Tätä Suomi tanssii -listalla. Tätä Suomi...
Tunnettu tamperelainen laulaja ja tanssimuusikko Jari Grek, 56,on sinnikkyyden perikuva. Vuoden 2010 Seniori tangokuningas ei ole antanut...
Kari Vepsä oli löytänyt kuva-arkistoistaan todellisen aarteen: mustavalkoisen levynkansifoton 1980-luvun puolivälistä. Kari julkaisi kuvan Facebookissa nauru-hymiöiden kera...
Antti Ahopelto on palailemassa pitkähkön keikkatauon jälkeen keikkalavoille Etiketti-orkesterinsa kanssa. Suosittu tanssiorkesteri jäi lomalle joulukuun puolivälissä tiiviin...
Tähdet, tähdet -ohjelman ensimmäisessä pudotuksessa tv-sarjan joutuivat jättämään Jon-Jon Geitel, Aurora ja Samae Koskinen. Kaikki artistit ehtivät...
Kake Randelin tekee ensi kesänä paluun kotikuntansa Mäntyharjun kesäteatteriin. Kesinä 2011 (Kirje kotiin) ja 2015 (Kielletyt tunteet) näytelmät Mäntyharjussa...
Vuoden 1993 tangokuningas Sebastian Ahlgren vietti viime vuonna laulaja- ja tangouransa 25-juhlavuottaan. Sen kunniaksi hän aloittaa vuoden...
Marko & Jukka -duo juhlii tänään perjantaina (22.2.19) 1-vuotispäiväänsä. Tangokuninkaiden muodostama hilpeä duo on niittänyt nopeassa ajassa...
Tanssi kanssain -ohjelman toinen kausi alkoi AlfaTV:llä eilen keskiviikkona (20.2.19). Hotelli Keurusselällä tammikuussa kuvatuissa tansseissa esiintyivät Eija...
Aki Samuli on saanut talonsa myyytyä. Tangokuningas kauppasi Lahdessa sijaitsevaa remontoimaansa 120 neliön omakotitaloa 178 000 eurolla....
Benjamin Enroth julkaisi uudelleen pari vuotta vanhan videon, missä hän yritti tarjota pienelle Aaron-pojallaan televisiosta sopivaa katseltavaa....
Suositun Hurma-orkesterin solisti Jarno Ollikainen on hyvää matkaa tulossa isäksi. Sympaattisen Jarnon kaunis kihlattu Roosa Kivelä nimittäin...
Kolmisen viikkoa sitten alkanut Tähdet, tähdet -ohjelma on herättänyt tällä kaudella paljon tunteita. MTV3:n suositun musiikkiohjelman sisältöä...
Tangokuninkaalliset olivat eilen perjantaina (15.2.19) jälleen monessa mukana. Moni oli toki normaalilla tanssikeikalla, mutta tangokuningattaret Eija Kantola,...
Jukka Hallikainen on parhaillaan Vietnamissa yhdistetyllä työ- ja lomamatkalla. Tangokuningas tähdittää Seura-lehden kahden viikon lukijamatkaa yhdessä Katja...
Souvarit-orkesterin kosketinsoittaja Jouni Ruokamo on soittanut suosikkiyhtyeessä jo yli 30 vuotta. Keikkoja on taottu tuhansia, mutta ikimuistoisinta...
Marita Taavitsainen on pelkkää sulaa vahaa uuden perheenjäsenensä kanssa. Seitsemänviikkoinen pomeranianin tyttökoiran pentu on vienyt Maritan –...
Tangokuningas Marko Lämsä yllättää The Voice of Finlandissa – katso video: ”Kunnolla kalliolta alas”
Tangokuningas 2006 Marko Lämsä nähdään tänään torstaina The Voice of Finland -tv-ohjelman Ääni ratkaisee -jaksossa. Jakso alkaa...
Leif Lindeman lomailee parhaillaan Kanarialla, Playa del Inglésissä, kuten niin monet muutkin tanssitähdet tammi-helmikuussa. Leifillä on jälkikasvuakin...
Jari Sillanpään Fuengirolan-konsertin ajankohta on varmistunut. Kerroimme tammikuussa, että iskelmätähti suunnittelee kevääksi jättikonserttia Espanjan Aurinkorannikolla, Fuengirolan suomalaiskaupungissa...
Matti ja Teppo Ruohonen juhlivat tänä vuonna 50-vuotista uraansa. He aikovat tehdä syksyllä konserttikiertueen, jonka päätös pidetään...



















![ahopelto2016-web-6986-4[1]](https://www.tanssiin.fi/wp-content/uploads/2019/02/ahopelto2016-web-6986-41-e1551116636543-768x464.jpg)




















