Maria Tyyster kertoo videolla raskaudestaan sekä miettii, millaista on hyvä yhteislaulaminen. "Heviä en osaa laulaa", tangokuningatar sanoo...
haastattelu
Maria Tyyster on raskaana. Tangokuningattaren toinen lapsi syntyy tammikuussa. "Sukupuoli on jo tiedossa", Maria kertoo Tanssiin.fi:n tuoreessa...
Pekkaniskan Poikien Matti-Sakari Niska muistelee leppoisalla videohaastattelulla ikimuistoisinta pikkujouluaan. "Voitin kyllä sen kädenväännön", Matti nauraa. Katso ja...
Kaija Lustila sädehtii hyvää oloa. "Kerrankin osasin tehdä onnistuneen elämäntaparemontin", Kaija iloitsee. Katso suosikkilaulajan videohaastattelu Suurtanssit-risteilyltä.
Paula Koivuniemi sanoo saaneensa paljon rakkautta eikä koe kiirettä löytää uutta suhdetta.
Seniorien sinkkumarkkinat puhuttavat. Ilta-Sanomien haastattelema päivätanssija kehottaa seuranetsijöitä tanssipaikoille. "Lavalla ihmisestä saa paremman käsityksen kuin kännykän deittisovelluksessa",...
Teemu Roivainen on saanut tanssikansalta lahjaksi vauvanuttuja ja villasukkia. Sävellystauolle hän aikoo jäädä taas alkuvuonna.
Urheilullisen Arja Korisevan uusin kuntoilumuoto on yllättävä. "Perämetsää alkaa kaatua", hän nauroi Aamu-tv:ssä. Ensi viikolla starttaa 30-vuotisjuhlakiertue,...
Tangokuningas Aki Samuli elää unelmaansa todeksi Kuninkaan valtakunta -maatilallaan Pukkilassa.
Kari Hirvonen sävelsi veljensä kanssa Loisteessa punaisen kuun -kappaleen jo 2001. Nyt siitä tehtiin raikas uusioversio. "Levy...
VIDEO: Halvaantunut Jari Grek: ”Laulaminen on parantanut ääntäni” – keikkaili kesällä Kyöstin kanssa
Pyörätuoliin loppuelämäkseen sidottu Jari Grek sanoo, että keikkailu Kyösti Mäkimattilan kanssa on edesauttanut hänen kuntoutumistaan. Lue Jarin...
Saija Tuupanen paljastaa saaneensa pääroolin ensi kesän teatteriproduktiosta.
Rainer Bollström viettää ensi vuonna juhlavuotta, kun uran aloituksesta tulee 30 vuotta. "Leivän syrjässä on kaikesta huolimatta...
Taikakuun ex-tähti Janne Raappana palasi keikkalavoille uusin elkein ja erilaisilla rytmeillä. "Into piukeana tätä harrastamme", Swing &...
Tangokuningas 1988 Kari Piironen ei enää keikkaile, vaan keskittyy sairausarkeen kotonaan Keski-Suomessa. "Mutta ei joka päivä voi...
Esikoistyttären heinäkuussa saanut Teemu Roivainen on isyydestään niin innoissaan, että säteilee vauvaonnea ympäriinsä. "Varmaan vähän liikakin", Teemu...
Tangokuningatar Pirita Niemenmaa on nauttinut kiireistä ja lavatunnelmasta. "Tykkään itsekin pyörähdellä parketilla", Pirita kertoo Tanssiin.fi:n videohaastattelussa.
Leif Lindeman kertoo Tanssiin.fi:n videohaastattelussa kesäkuulumisiaan ja näyttää vesijetteilytaitonsa. Leif antaa myös vinkkejä tangokuninkallisille: "Olkaa aitoja". Katso...
Jorma Kääriäinen avautuu Ilta-Sanomissa herkkyydestään. "En voi laulaa häissä tai hautajaisissa", tunteellinen tulkitsija sanoo.
Marko Maunuksela otti voimakkaasti kantaa tanssimusiikin puolesta TV1:n A-studiossa. Suorassa lähetyksessä vieraana oli myös tangokuningatar Pirita Niemenmaa....
Johanna Pakonen on uuden Anna-lehden kansikuvakaunotar. Jutussa Johanna laskee tienaavansa neljäosan siitä, mitä aiempina huippuvuosina - mutta...
Markku Aro kertoo Avussa keväisestä säikähdyksestään tien päällä keikkareissulla. Jutussa Aro myös paheksuu some-kulttuuria. "Häiritsee esiintymistä, kun...
Jorma Kääriäinen kertoo Tanssiin.fi:n haastattelussa autohulluudestaan. "Minulla on ollut jo 32 autoa", ainutkertaisen jenkkikaaran juuri ostanut laulajatähti...
"Meillä on erikoinen ystävyys ja työyhteys", Leif Lindeman ja Amoren hanuristi Pekka Juntunen kertovat radio Pookin haastattelussa....
Saija Tuupanen kertoo IL:n jutussa myös ulkonäköpaineista: "Jos maha vähän pömpöttää, tullaan suoraan päin naamaa kysymään, ollaanko...
Kaija Pohjola paljastaa Viva-lehdessä piirtäneensä jo oman, punaisen hääpukunsa. Rintasyöpä siirsi hääpäivää jo kerran. Lue pirteän Kaijan...
Vapaudestaan kiitolliset Matti ja Teppo eivät ole edes Facebookissa. "Ehkä siksi vedämme vielä seitsenkymppisinä kevätjuhlaliikkeitä lavalla!" veljekset...
Vuoden 2001 tangokuningas Erkki Räsänen vähensi keikkailua ja opiskeli hitsaajaksi. Elämäänsä tyytyväinen Räsänen kertoo Kirkko ja koti...
Jussi Lammela kertoo uudessa Seiskassa ruokaharrastuksestaan. "Rakastan ruuanlaittoa", kihlattunsa kanssa keittiöremontin tehnyt Jussi kertoo. Nappaa talteen Jussin...
Saija Tuupanen kertoo uudessa Anna-lehdessä elämästään ja rakakudestaan tv-koomikko Sami Hedbergiin. "Olen rakastunut ja onnellinen", Saija sanoo....





































